Tietoa meistä

Kansainvälinen solidaarisuustyö ry (Kv-solid) on vasemmistolaista kehitysyhteistyötä, kehitysviestintää sekä solidaarisuuskampanjoita toteuttava järjestö. Teemme solidaarisuustyötä yhdessä kansanliikkeiden kanssa sekä kansojen itsemääräämisoikeuden edistämiseksi. Pyrimme myös aktiivisesti haastamaan ja politisoimaan kehitysapujärjestelmää sekä toimimaan uudenlaisen ja oikeudenmukaisen kansainvälisen talousjärjestelmän puolesta.

Viime vuosina olemme pitäneet esillä Länsi-Saharan tilannetta sekä olemme tehneet uusia avauksia kehitysalan keskusteluun solidaarisuustalouden ja perustulon kautta. Vuonna 2015 Kv-solid toteutti Länsi-Saharan tulevaisuuden tekijät -kehitysyhteistyöhankkeen.

Kv-solid on Vasemmistoliiton, Vasemmistonuorten, Suomen Demokratian Pioneerien Liiton, Vasemmisto-opiskelijoiden sekä Yleisen Lehtimiesliiton yhteinen järjestö, joka on perustettu vuonna 1985. Järjestö toimi aluksi aktiivisesti, minkä jälkeen se eli jonkin aikaa hiljaiseloa. Toiminta on käynnistetty uudelleen 2010-luvulla.

Kansainvälistä solidaarisuustoimintaa on vuosien varrella tehty esimerkiksi useiden kehitysmaiden kansallisten vapautusliikkeiden tukemiseksi. Jäsenten lahjoituksilla on tehty useita projekteja, joista yksi esimerkki on ”Väiskin pumppu”, joka oli pääkaupunkiseutulaisen työmiehen ideoima kampanja. Projektin avulla rakennettiin Namibiaan puhdasta vettä tuottavia kaivoja.

Kv-solidin toiminta on avointa kaikille kiinnostuneille!

Tule mukaan

Ota yhteyttä

Kansainvälinen solidaarisuustyö ry

Hämeentie 29

00500 Helsinki

info@kvsolidaarisuustyo.fi

 

Joonas Kinnunen

Puheenjohtaja

puheenjohtaja@kvsolidaarisuustyo.fi

Kansainvälinen solidaarisuustyö ry:n hallitus

Puheenjohtaja Joonas Kinnunen (puheenjohtaja@kvsolidaarisuustyo.fi).

Hallituksen muita jäseniä ovat vuonna 2017:

Perttu Iso-Markku, Teppo Eskelinen, Leena Faurie, Anni Mustonen, Laura Kumpuniemi, Henri Purje, Niko Peltokangas, Anni Ahlakorpi, Ari Rusila ja Janina Paasonen.