Suomen on kunnioitettava alkuperäiskansojen oikeuksia

tenosopimuskortti-etupuoli
Kansainvälinen Solidaarisuustyö ry ilmaisee syvän pettymyksensä Suomen eduskunnan päätökseen hyväksyä Tenojoen kalastussopimus. 
”Suojelun” nimissä paikallisen väestön kalastusoikeuksia siirretään ulkopaikkakuntalaisille mökinomistajille ja perinteisten pyyntimenetelmien käyttö kielletään lähes täysin.
”Sopimus on jälleen uusi askel pitkässä jatkumossa, jossa Suomi on heikentänyt kerta toisensa jälkeen saamelaisten oikeuksia alkuperäiskansana tai kieltäytynyt panemasta toimeen kansainvälisiä sopimuksia näiden oikeuksien vahvistamiseksi”, sanoo Kansainvälisen solidaarisuustyön hallituksen jäsen, Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi.
Kansainvälinen solidaarisuustyö painottaa, että alkuperäiskansapolitiikkaa on tarkasteltava myös kokonaisuutena. Suomen nykyisen hallituksen kehityspolitiikkaa leimaa yleisempi kielteinen asenne alkuperäiskansoja kohtaan.
Sipilän hallituksen kehityspoliittinen käänne merkitsi yksityisen sektorin investointien painottamista paikallistason vahvistamisen kustannuksella. Tämä merkitsee hyvin monissa tapauksissa alkuperäiskansojen oikeuksien polkemista.
Valtavat resurssit saaneen Finnfundin rahoittamien yksityisen sektorin hankkeiden luonne alkuperäiskansojen oikeuksien sivuuttajina on noussut esille ainakin Hondurasin Lenca-kansan ja Kenian Turkana-järven heimojen tapauksissa.
”Suomi periaatteessa edistää alkuperäiskansojen asiaa esimerkiksi YK-elimissä, mutta käytännön teot puhuvat toista. Suomen linjaksi on muodostumassa kaksoisstandardi, jossa yksityisen sektorin hanketoiminta toimii usein niitä tavoitteita vastaan, joita Suomi sanoo toisilla foorumeilla edistävänsä,” toteaa Kansainvälisen solidaarisuustyön puheenjohtaja Joonas Kinnunen.
Sipilän hallituksen kehityspoliittisiin selontekoihin ei ole kirjattu edellisen hallituksen kehityspoliittisen ohjelman painottamaa alkuperäiskansojen yhteisöjen omien selviytymiskeinojen ja luonnonvarojen käyttöä koskevan päätöksenteon vahvistamista.
Kansainvälinen solidaarisuustyö arvioi, että kirjauksen puuttuminen on tarkoituksellista, koska yksityistä sektoria painottava kehityspolitiikka perustuu usein pyrkimyksiin siirtää resursseja suuryritysten käyttöön.
”Esimerkiksi Finnfundin hankkeiden yhteydessä puhutaan paljon kestävyydestä. Todellinen kestävyys kuitenkin lähtee paikallisväestön oikeuksista ja luonnonvaroja koskevan demokraattisen päätöksenteon edistämisestä,” Kinnunen sanoo.
Kansainvälinen Solidaarisuustyö katsoo, että Suomen tulisi johdonmukaisesti vahvistaa kaikkien alkuperäiskansojen poliittisia oikeuksia ja oikeuksia päättää paikallisten luonnonvarojen käytöstä. Näin Suomen toiminta voisi vastata paremmin imagoa, jota Suomi mielellään pitää yllä esimerkiksi YK-foorumeilla.
”Alkuperäiskansojen oikeuksien johdonmukainen edistäminen tarkoittaa myös sitä, että saamelaisten oikeuksien saattaminen kuntoon voi tarjota Suomen valtiolle toimintamalleja myös paremman kehityspolitiikan muotoiluun”, Kinnunen sanoo.
Kuva: Suohpanterrorin kansaedustajille osoittaman Teno-sopimuskortin etupuoli. Kuvassa Suomen ja Norjan rajalla oleva Saamen silta.